Auringon pilkettä silmäkulmassa
Tähtisumun ympäröimänä
Pehmeitä sormia, varpaita kasvamassa
Hymyn kareita sydämenä

Taivaltavat vanhat viisaat takanasi
Kasvavat nuoret silmut rinnallasi

Tässä maailman kehdossa
Kuljet omaa polkua

Maailma on muutosten virtaa

Se kieputtaa moneen suuntaan

Pää pyörällä, jalat hapoilla

Askel askelelta ja aina matkalla

Tavoitan uutuuden viehätyksen

Se leijailee valtoimenaan 

Kaikkialla ympärillä

Sydän sykkyrällä onnellisuudesta

Jolla ei ole alkuperää

On vain tyyni ja hiljainen mieli

Ja uusien alkujen maailma

Katson kauas, mutten näe mitään muuta, kuin vapisevia haaveita. 

Kuuntelen tuulta, kuuntelen tyventä, eivät anna vihjeitä.

On vain hetki elämää, jota saa tunnustella, ei yhtään enempää. 

Ymmärrän yhtäkkiä kaiken, mitä tässä tarvitaan.

Kaikki on yhtä ja samaa, uusiutuvaa energiaa. 

Olen kotona. Viimeinkin olen kotona. 

Saman ilman hengittäminen on intiimiä läheisyyttä

Tulee aika ottaa askelia erilleen, etääntyä 

Ei tunne toista sydäntä enää vierellään 

rytmittämässä maailmaa

Hengittää pinnallisesti tyhjyyttä

Kaikki avaruuden elementit 

Suru

Samalla

voi onnellisuutta tuntea

Mikään ei ole lopullisuutta

Aika ja tyhjyys täyttyy vielä yhteisestä laulusta

Yö yhteisestä hengityksestä

Lopulta kaikki on vain

aaltoilua

Merkityksiä itselleen voi löytää 

Avaruutta ajattelemalla

Katsoo kauemmas kuin silmät näkevät

Rajan taakse, ja edemmäs

Merkityksen itselleen voi löytää

Solujansa ajattelemalla

Katsoo lähemmäs kuin silmät näkevät

Rajojen sisään, ja syvempään

Rakastunut tähän maailmankaikkeuteen 

Jokaiseen sen ihmeeseen 

Merkitykset ovat täällä jälleen,

vaikka aika ne melkein hylkäsi

ja jätti taakseen. 

Välinpitämättömyyttä

arvostelevista katseista ja sanoista

Vihdoin katsoo itseään

lempeästi hymyillen

Kauan on tähän otettu askelia

pitkä matka tultu

Nyt ollaan jo täällä

Nyt ollaan jo melkein perillä

Ja se riittää

Villiä vapauden tuntua ilmassa
Innostusta ja inspiraatiota

Sanat saattavat olla matkalla perille

Ensimmäistä kertaa sitten viime kerran
On alkanut tarina virrata
Ensimmäistä kertaa ensimmäisen kerran

Onko tämä todellista?
Todellisuuttako?

Ette löydä minua sieltä,
sillä olen jo jossain muualla.

Paennut itseään ja jäänyt sen jalkoihin.
Kuollut ja syntynyt, kokenut.

Kohta sen pystyy lukemaan,
mitä on paeta suurinta pelkoaan,
ja lopulta joutua sen kohtaamaan.

Käymistilassa

Murroksessa

Se torni kaatui jo kauan sitten

Mureni vieriviksi kiviksi 

Jatkuvaksi kivivirraksi

Lopulta hiekaksi

Tiimalasi olikin jo tukossa

Tulessa palaa ja katsoo silmiin
sitä mitä todella on
kokemustensa
ajatustensa
tekojensa
minänsä
summa.

Heijastukset mielikuvituksesta haalistuvat
lopulta sulavat pois
kuin kuihtuva puu, mutta lopullisesti
tiputtaa lehtensä ja jää kuolleeksi.

Loputtomat kahleet ovat sisäisiä
vaikka kuvittelee ne ulkopuolellaan.