21. elokuuta 2018

Saman ilman hengittäminen on intiimiä läheisyyttä
Tulee aika ottaa askelia erilleen, etääntyä 
Ei tunne toista sydäntä enää vierellään 
rytmittämässä maailmaa

Hengittää pinnallisesti tyhjyyttä
Kaikki avaruuden elementit 
Suru

Samalla
voi onnellisuutta tuntea
Mikään ei ole lopullisuutta

Aika ja tyhjyys täyttyy vielä yhteisestä laulusta

Yö yhteisestä hengityksestä
Lopulta kaikki on vain
aaltoilua

12. elokuuta 2018

Merkityksiä itselleen voi löytää 
Avaruutta ajattelemalla

Katsoo kauemmas kuin silmät näkevät
Rajan taakse, ja edemmäs


Merkityksen itselleen voi löytää
Solujansa ajattelemalla

Katsoo lähemmäs kuin silmät näkevät
Rajojen sisään, ja syvempään


Rakastunut tähän maailmankaikkeuteen 
Jokaiseen sen ihmeeseen 

Merkitykset ovat täällä jälleen,
vaikka aika ne melkein hylkäsi
ja jätti taakseen.