Juoksemalla saattaa karistaa kipuja,

haudata tunteita syvänteisiin,

hukuttaa ja jättää taakseen.

Kiireisenä aina uudelleen

aloittamassa alusta 

uutta elämää,

uutta minää. 

Juoksupyörä vinkuu ja raksuttaa

aika vilistää paikallaan

kohti parempaa ja parempaa.

Kunnes.

Lopulta olennaista on ollut,

miten monta kertaa 

uskaltaa pysähtyä

ja kuunnella.

Ääretön ikuisuus koskettaa minua hiljaa,

kuuntelen ajatukseni juoksua. 

Kokonaisuus, hyödyllisyys, virheettömyys,

varsin kattava kokoelma tavoitteita. 

Ja siellä ikuisuudessa

suuretkin tavoitteet 

ovat äänettömiä. 

Merkityksettömiä.

 Mitä, jos minussa on vihaa?

Mihin se virtaa?

Kaikkien niiden hetkien jälkeen olen edelleen tässä. 

Kuuntelemassa mielen loputtomia tarinoita. 

Huutelemassa toivojani pimeään. 

En ole kesyttänyt sisintäni tai löytänyt kotiin.

Vain opetellut kaiuttamaan kokemuksiani uudelleen.

Voiko sokea oppia katselemaan tai kuuro kuuntelemaan?

Voitko katsoa minua, kun puhun?

Voitko nähdä merkityksen kasvoillani?

Sen, miten tärkeää tämä kaikki on minulle.

Mutta tässä minä edelleen olen. 

Antamassa aivan kaikkeni. 

Ollakseni jotain. 

Se on surullista.

Kuuntelen kehon kolinaa

Kauanko se kestää

Kauanko sietää oloaan

Hengitys kulkee ja viisas on sanonut

Niin kauan kaikki on hyvin 

Tahdon kovasti hyvin voida

Löytää tasapainon 

Ja sen painon

Kevyt ja helppo olla

Ollut on aiemmin 

Kuuntelen kehon kohinaa

Hengitys kestää

Vähitellen sietää oloaan

Olen valmis

käänsin jokaisen kiven löytääkseni
kaivoin esiin rumia totuuksia
paljastunut minän riepu
ei ollut se, mitä odotin

ravitsevalla keskustelulla
perhonen kuoriutui kotelostaan

uutena uuden äärellä viimeistä kertaa

Pohdin kaarta tarinalle

Alku
Katselen kannelta tähtitaivasta

Keskikohta
Huikea välähtävä tähdenlento

Loppu
Toivomus

Askelista
ensimmäinen
on aina vaikein